Category: Ajankohtaiset aiheet


Sijoitusstrategia vs COVID-19

sijoitusstrategia
koronavirus

Mikä on sijoitusstrategiani, kun pörssikurssit sakkaavat koronaviruksen takia ja talouden yllä vaikuttaa olevan pelkkiä mustia pilviä? Rahastoihin ja ETF:iin aion jatkaa kuukausisäästämistä vaikka maailman loppuun asti, se ei tule muuttumaan. Tai ainakin siihen asti, kun joskus jään eläkkeelle. Joten puhutaanpa taas hieman osakesijoituksista.

Omat sijoitukseni

Peruutellaan ajassa hieman taaksepäin koronaviruspaniikkia edeltävään aikaan. Yksi vaihtoehto olisi ollut myydä suorat osakeomistukset arvo-osuustililtäni, kun markkinoilla alkoi näkyä paniikin merkkejä ja koronavirus alkoi levitä Kiinan ulkopuolelle. Tätä en kuitenkaan halunnut verotuksellisista syistä tehdä, sillä valtaosa suorista osakesijoituksistani on juurikin arvo-osuustilin puolella. Näiden sijoitusten myyminen arvo-osuustililtä olisi realisoinut 30 %:n pääomatuloveron, joten annoin homman olla. Nythän nuo omistukset ovat toki reippaasti pakkasella, joten jälkikäteen viisasteltuna varmaan olisi ollut parempi myydä kaikki ja kärkkyä ostopaikkoja myöhemmin – en myymättä jättämisessäkään mitään ainakaan voittanut. Toki uskon edelleen näihin yrityksiin, joihin olen sijoittanut. Mahdollisesti lisäilen sijoituksiani niihin lähitulevaisuudessa. Toisaalta pyrin myös siihen, että kaikenlainen höntyily olisi mahdollisimman vähäisessä roolissa sijoitusstrategiassani.

Arvo-osuustililtäni löytyy tällä hetkellä CapManin, Sampon, eQ:n ja Incapin osakkeita. Lisäksi minulla on todella pieni määrä Nordeaa, jonka sain Sampon maksaessa osan osingostaan Nordean osakkeina. Nordean määrän voisin sanoa olevan niin pieni, että kaupankänytikulun osuus myydessä vastaisi useiden vuosien pörssin keskimääräistä tuotto-odotusta, joten jääköön se salkkuun pyörimään.

Kurssilaskun hyödyntäminen vai sijoitusasunto?

Avasin toki osakesäästötilin Nordnetiin heti vuoden alusta, mutta en ole pystynyt ratkeamaan säästöjeni kanssa niin moneen suuntaan, että olisin saanut kuukausisäästämisen ja sijoitusasuntosäästämisen ohella vielä osakesijoituksiin irrotettua riittävästi rahaa. Seuraavaa sijoitusasuntoa varten minulla toki on jonkin verran sukan varressa. Ehkäpä joudun tekemään päätöksen tuuppaanko sijoitusasuntoon tarkoitetut säästöt pörssiin ja lykkään seuraavan asunnon hankintaa, vai jätänkö pörssilaskun mahdollisuuden hyödyntämättä. Se on hankala valinta, jota en haluaisi edes tehdä. Tällaisia tilaisuuksia ei pörssissäkään tule vastaan ihan joka päivä – jää nähtäväksi mihin valintaan päädyn. Toisaalta, on maailmassa joku joskus varmaankin ikävämpiäkin päätöksiä joutunut miettimään, joten tämä lienee lähinnä positiivinen ongelma.

Lisäksi myin pari tappiollista sijoitusta vuoden 2019 lopussa osittain verotuksellisista syistä ja osittain siksi, että uskoin löytäväni parempia kohteita niille hiluille osakesäästötilin puolella. Tällä hetkellä osakesäästötililläni on vain Nesteen osakkeita, jotka ostin noilla em. hiluilla. Tavoitteeni olisikin lisätä osakesijotuiksia osakesäästötilin puolella, jotta saisi korkoa korolle -lumipallon pyörimään tehokkaasti niidenkin osalta. Osakesäästötilillä ei nimittäin tarvitse maksaa veroja sijoitusten myynneistä tai sinne maksetuista osingoista, ellet nosta rahoja ulos tililtä. Kenties koronavirus tarjosi siihen juuri oivan tilaisuuden?

Avaa osakesäästötili Nordnetissa tästä!

Millaisella sijoitusstrategialla aion lähteä liikkeelle?

Olen miettinyt sijoittavani sopivaksi katsomanani hetkenä sellaisiin yhtiöihin, jotka täyttävät seuraavat kriteerit tai tunnusluvut:

  • Mahdollisimman korkea omavaraisuusaste (mielellään yli 60 %)
  • Matala tai negatiivinen nettovelkaantumisaste
  • Hyvä oman pääoman tuotto (mielellään yli 20 %)
  • Kasvava liikevaihto (useiden yritysten liikevaihto tosin todennäköisesti laskee koronaviruksen  myötä)
  • Vakaa tulos (sama kuin edellisessä)

Edellä mainitut kriteerit mukailevat sijoitusstrategiana laatuyhtiösijoittamista, jossa sijoitetaan hyvän kannattavuuden ja vakaan tuloksen yhtiöihin. Erityisesti hyvä oman pääoman tuotto yhdistettynä matalaan nettovelkaantumisasteeseen on mielestäni vahva merkki kannattavuudesta.

Laatuyhtiön hyvät tunnusluvut juontavat juurensa siitä, että niillä on jokin vahvalla pohjalla oleva kilpailuetu. Laatuyhtiöllä on omalla toimialallaan myös joko markkinajohtajuus tai ne ovat oman paikallisen toimialueensa markkinajohtajia (esimerkiksi Suomessa Orion on oman toimialansa markkinajohtaja paikallisesti, muttei globaalisti).

Laatuyhtiöitä harvoin kuitenkaan saa halvalla – laadusta joutuu maksamaan, usein liikaakin. Koronavirus ja yleinen markkinapaniikki saattavat kuitenkin tarjota laatuyhtiöihin hyviä ostopaikkoja. Täytyy kuitenkin muistaa, että jos yhtiön tulos ja kannattavuus romahtaa markkinatilanteen johdosta, voi olla täysin oikeutettua että yhtiön osakekurssi tippuu 50 %. Toki tässäkin täytyisi pystyä arvioimaan yrityksen tulevaisuutta. Mikäli yhtiö rullaa taas vuoden päästä kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, pitkäjänteisellä sijoitushorisontilla tällaiset paikat voivat tuoda hyviä tilaisuuksia. Ilmeisesti tällainen sijoitusstrategia on myös pitkällä aikavälillä tuottanut markkinaa paremmin.

Tässä vaiheessa tuskin kukaan osaa sanoa varmasti, miten pitkään koronaviruksen aiheuttamat taloudelliset vaikutukset kestävät ja miten eri yritykset asemoituvat niihin nähden. Monet ainakin tuntuvat mediassa rummuttavan globaalin taantuman alkamista. Voisi ollakin hyvä idea hajauttaa ostoksiaan mahdollisuuksien mukaan ajallisesti hieman pidemmälle aikavälille, esimerkiksi puolen vuoden tai vuoden aikajaksolle.

Suunnitelmani olisi parhaani mukaan yrittää poimia joukosta niitä yhtiöitä, joiden liiketoiminta ei kärsisi heikentyvästä tilanteesta liiaksi. Tai jos hieman kärsiikin, yritän saada selvyyden onko kurssilasku ollut ylimitoitettu. Täytyy heti tähän todeta, että tässä kohtaa alkaa oma osaamiseni loppua kesken. Aionkin seurata tiiviisti analyytikoiden ja muiden ammattilaisten raportteja ja kommentteja minua kiinnostavista yhtiöistä ja pähkäillä heidän perustelujaan. Seurannassani on tällä hetkellä kourallinen yhtiöitä, mutta toistaiseksi seurailen vielä hetkisen mihin suuntaan markkinoilla ollaan menossa.

Laitetaan tähän nyt pakollisena disclaimerina vielä, että tämä kirjoitus ei sisällä sijoitussuosituksia – jokainen on vastuussa itse omista sijoituspäätöksistään.

Pörssikurssit ja koronavirus

koronavirus kurssit

Päätin näköjään hyvän ajankohdan aloittaa sijoitusblogin pitämisen, kun kaikki pörssikurssit ovat heilahtaneet suhteellisen reippaasti viimeisten viikkojen aikana koronaviruspaniikin ja yleisen maailmantalouden näköalattomuuden vuoksi. Koronavirus hämmentää jo ennestään epävarmoja markkinoita – nyt ei ehkä ole se hetki, kun suuret massat ryntäävät pörssiin rahankuvat silmissä. Täytyy kuitenkin todeta, ettei kyse ole pelkästä paniikista. Koronaviruksella on ihan suoria vaikutuksia yritysten toimintaan, kun taas jotkut aiemmat heilahtelut historiassa taaksepäin mentäessä ovat olleet ihan puhdasta markkinoiden ja sijoittaijien panikointia. Niin tai näin, uskon että niin bloggaamisessa kuin sijoittamisessakaan – tärkeintä ei ole ajoittaminen vaan aloittaminen!

Vielä melko tarkalleen kuukausi sitten S&P500-indeksin päätöskurssi teki ennätyslukemat n. 3380 pisteessä. Siitä lähtien on lasketeltu alas jyrkästi. Tätä kirjoittaessa samainen indeksi on n. 2500 pisteessä. Pudostusta on siis tullut 26 % kuukauden aikana. Eletään epävarmuuden aikoja. Tuskin kukaan osaa sanoa varmasti, kauanko koronavirus jyllää ja mitkä tulevat olemaan sen suorat taloudelliset vaikutukset ja kauanko noista vaikutuksista toipuminen kestää.

Koronavirus ja sen vaikutus omaan salkkuuni

Koska markkinat menevät yleensä lyhyellä aikavälillä enemmän tai vähemmän käsi kädessä Suomessa ja ulkomailla, on koronavirus näkynyt myös omassa salkussani. Parhaimmillaan sijoitussalkkuni oli kokonaisuudessaan yksittäiset osakkeet sekä rahastot yhteenlaskettuna n. 30 % plussalla sijoittamisen aloittamisesta eli jostain vuoden 2016 lopusta alkaen. Vuoden 2019 ja vuoden 2020 alun nousu on ollut poikkeuksellisen railakasta, eikä omalla sijoitusosaamisellani ole siihen juuri mitään osaa tai arpaa. Lähestulkoon kaikki osakkeet ovat nousseet yleisen markkinan mukana.

Nyt salkkuni on n. 10 % miinuksella – vähemmän kuin indeksit ovat laskeneet samana aikana. Tosin siinäkään syynä ei ole oma sijoitusosaamiseni vaan se, että olen vain sattunut ostamaan erästä osaketta hyvin matalalla hinnalla ja se on noussut viimeisten kolmen vuoden aikana lähes 100 % ennen viimeaikaisia laskuja – ja kaiken lisäksi olen vastoin kaikkia sijoitussuosituksia ylipainottanut tuota osaketta omassa salkussani rajusti. Parhaimmillaan (tai pahimmillaan) tuon osakkeen paino osakesalkussani oli n. 30 – 40 % ennen viimeisten viikkojen pudotuksia. Tämä on kuitenkin ollut minulta tietoinen riski. Toki kokonaiskuvassa paino ei ole noin suuri, kun lasketaan rahastot ja ETF:t mukaan, ja suuri osa tuosta ylipainostakin on kurssinousua. Tämä onkin oikeastaan ainoa syy sille, miksi olen uskaltanut painottaa yhtä osaketta näin paljon.

Yleinen suositus yksittäisen osakkeen enimmäispainoksi salkussa on 10 %, jotta yksittäisen yrityksen riski salkun arvon kehitykselle ei korostu liikaa. Vaikka osakesalkussasi olisi 100 osaketta, jos yhden paino on 50 % on hajautus melkoisen huono. Sanottakoon tähän vielä sekin, että aiemmin erään toisen osakkeen kanssa minulla ei käynyt ihan yhtä hyvä tuuri. Onneksi en ollut ylipainottanut sitä.

En ole kuitenkaan tässä myllerryksessä lähtenyt myymään mitään, oikeastaan osakkeiden kohdalla kärkyn ennemminkin ostopaikkoja. Kunhan vielä perehtyisi hieman enemmän että mihin tässä tilanteessa uskaltaa sijoittaa, vai odottaako vielä tilanteen kehittymistä. Mielestäni rahastojen ja ETF:ien kohdalla olisi houkuttavaa lisätä panoksia nyt laskeneisiin kursseihin.

Kannattaako nyt aloittaa sijoittaminen?

Tämä on hankala kysymys vastata jo itsessään, mutta sanoisin että ainakin osakkeita valitessa kannattaa olla varovainen ja tietää mitä tekee – toisiin yrityksiin tämänkaltaiset kriisit saattavat vaikuttaa huomattavasti voimakkaammin kuin toisiin. Inderes kirjoitti juuri tänään, että koronavirus iskee voimalla matkailu- ja ravintola-alaan. Sinänsä ei kovin yllättävää, kun matkustamista rajoitetaan nyt aika rankalla kädellä. Toisaalta on myös yrityksiä, jotka voivat hyötyä tällaisesta tilanteesta ja tarjota kärsivälliselle sijoittajalle mahdollisuuksia.

Mikäli harkitset kuukausisäästämistä rahastoihin tai ETF:iin, voi tosiaan olla hyvä idea alkaa keräämään kassaa samalla seuraten mihin suuntaan taloudessa mennään – jatkuuko lasku vai tasoittuuko tilanne lähitulevaisuudessa. Talouden kannalta nyt on ilmassa paljon muitakin epävarmuustekijöitä koronaviruksen lisäksi ja osa onkin sitä mieltä, että koronavirus voi olla seuraavan suuremman osakemarkkinan korjausliikkeen laukaiseva tekijä. Vaikka onhan tämäkin korjaus jo ainakin nopeuteensa nähden suurin sitten vuoden 1987. Mutta sehän kuuluu asiaan.

Mielestäni sijoittamisen aloittaminen kannattaa lähtökohtaisesti aina, kunhan horisontti on riittävän pitkä. Voi olla ettei täydellistä ajankohtaa tule koskaan ja sitä vain haaveilee sijoittamisen aloittamisesta vielä viiden vuodenkin päästä.